Vilakone on nyt Wille Machines Oy
6.4.2022
Wille-ympäristöhuoltokoneiden vientiin lisävoimaa nimenmuutoksella, joka tulee voimaan Willen päivänä 6. huhtikuuta 2022.
Vilakone on alusta lähtien merkinnyt laadukkaita suomalaisia tuotteita. Alkutaipaleellaan Vilakone tunnettiin erityisesti Vila-merkin etukuormaajista. Kun 80-luvun loppupuolella Wille-monitoimikoneiden kysyntä ajoi kuormaajien ohi, tehtaan painotus muuttui. Wille-ympäristönhoitokoneiden ja Wille Optim-työlaitteiden suosio on kasvanut vuosikymmenien ajan Suomessa ja Pohjoismaissa.
Vilakone on vienyt koneita ulkomaille erityisesti Kanadaan ja Pohjoismaihin hyvällä vastaanotolla. Nyt Vilakone lähtee tavoittelemaan entistä kovempaa kasvua kansainvälisiltä markkinoilta. Vilakoneen kasvustrategian avittamisen ja keihäänkärjeksi muodostuneiden Wille-ympäristönhoitokoneiden korostamiseksi tehdas muuttaa nimensä Wille Machines Oy:ksi.
”Wille-ympäristönhoitokoneita on suunniteltu ja tuotettu ammattimaisesti Loimaalla jo 80-luvulta alkaen. Vientimarkkinat ovat olleet alusta asti tärkeä osa Vilakoneen liiketoimintaa ja tuo tällä hetkellä noin puolet yhtiön liikevaihdosta. Juuri lanseerattu Delta-sarja on saanut sekä kotimaassa ja vientimarkkinoilla erittäin hyvän vastaanoton ja samaan aikaan olemme avaamassa myös uusia vientimarkkinoita vauhdittaaksemme kasvuamme. Nimenmuutos selkeyttää kommunikaatiota asiakkaiden ja toimittajien kanssa ja tehostaa pyrkimyksiämme kasvattaa kansainvälisen liiketoiminnan osuutta”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Elo.