Halpa hankintahinta vai edullinen elinkaari?
Kun asiakkaan kanssa käydään juttusille uuden ympäristönhoitokoneen tiimoilta, on heti alkajaisiksi tärkeintä muodostaa käsitys toivotusta varustetasosta. Tämän pohjalta päästään keskustelemaan tarkemmin siitä, millainen hintalappu kokonaisuudelle muodostuu. Koneen hinta on hankintapäätökseen oleellisesti vaikuttava tekijä, joten keskustelu ja kysymykset sen ympäriltä ovat täysin perusteltuja sekä tarpeellisia. Yhtä tärkeää olisi kuitenkin muistaa, että hankintahinta on vain yksi osa kokonaisuutta.
Olen saanut seurata asiakkaiden konehankintoja lähietäisyydeltä jo pian 17 vuoden ajan. Matkan varrella on tullut todettua, etteivät onnistuneimmat investoinnit useinkaan ole niitä, joissa koneen ostohinta on ollut matalin. Ratkaisevampaa on se, millaista hyötyä koneesta koko elinkaarensa aikana tullaan saamaan ja millaisia säästöjä sen avulla vuosien saatossa syntyy.
Hintalappu on vain puolet totuudesta
Ympäristönhoitokoneen todelliset kustannukset näkyvät tyypillisesti vasta käytössä.
Polttoaine, huollot, käyttötunnit, kuljettajan työaika ja koneen jälleenmyyntiarvo vaikuttavat kaikki siihen, kuinka kannattava investointi lopulta onkaan. Juuri tästä on kyse, kun puhutaan kokonaiskustannuksista omistusajan aikana eli tuttavallisemmin TCO:sta (Total Cost of Ownership).
Moni pyörittää jo nyt vastaavia laskelmia omissa Excel-pohjissaan saadakseen selville koneensa todelliset kustannukset ja sen tuomat säästöt. Wille Machinesilla me halusimme tehdä tästä salapoliisityöstä astetta helpompaa tarjoamalla asiakkaille mustaa valkoisella. Rakensimme TCO- eli elinkaarilaskurin, jotta ostopäätöksen äärellä oleva asiakas voi arvioida erilaisten vaihtoehtojen todellisia kustannuksia omassa toimintaympäristössään.
Tehokas työskentely vaatii monipuoliset työkoneet
Konevaihtoehtoja vertaillessa huomio kiinnittyy helposti hankintahinnan lisäksi kokoon ja tehoon, jotka toki nekin ovat oleellisia. Ei kuitenkaan sovi unohtaa yhtä tärkeimmistä kysymyksistä:
Kuinka paljon työtä samalla koneella pystyy tekemään?
Tässä monikäyttöisen ympäristönhoitokoneen vahvuus näkyy kaikkein konkreettisimmin. Kun yhdellä koneella voidaan hoitaa useita työtehtäviä eri vuodenaikoina, käyttöaste nousee ja investoinnista saadaan enemmän iloa irti.
Otetaan esimerkkinä vaikkapa lumiauraus ja hiekoitus talvikaudella. Kun molemmat työt voidaan tehdä kahden työlaitteen avulla samalla ajokerralla, säästyy sekä aikaa että polttoainetta. Jos taas kesken työn täytyy lähteä varikolle vaihtamaan työlaite toiseen, sama reitti ajetaan käytännössä kahdesti.
Entä jos auraus ja hiekoitus halutaan kuitenkin hoitaa erikseen? Oikeiden työlaitteiden valitseminen ja niiden yhtäaikainen hyödyntäminen mahdollistaa työn tehostamisen silloinkin, kun työvaiheet hoidetaan yksi kerrallaan. Wille®-koneeseen voidaan asentaa yksi hiekoitin koneen etuosaan ja toinen taakse tai konepeiton päälle. Tämä lisää runsaasti kokonaiskapasiteettia, sillä mukana kulkee vähintään tuplasti hiekkaa verrattuna yhtä lisälaitetta käyttäviin koneisiin. Samalla ajokerralla päästäänkin nyt entistä pidemmälle.
Pieniltäkin tuntuvat erot alkavat näkyä yllättävän nopeasti kustannuksissa, varsinkin kun niitä tarkastellaan koneen koko elinkaaren ajalta.
Apuväline ajatustyöhön
Wille TCO-laskuri ottaa huomioon niin pääomakulut ja kuljettajan palkkakulut, huoltokustannukset, polttoaineen kuin CO₂-päästöt. Laskenta ei sisällä vakuutuksia, mutta Wille-koneen rekisteröinti traktoriksi voi tietää säästöjä silläkin saralla.
Laskurin tarjoama oletusarvoinen hankintahinta on suuntaa antava summa, joka toimii lähtökohtana oman arvioinnin ja ajatustyön tueksi. Elinkaarilaskuria käytettäessä parametrit voidaan muokata juuri asiakkaan omaa toimintaa ja tarvetta kuvaaviksi, jolloin tuloksesta saadaan suurin mahdollinen hyöty.
Asiakkailta saadun palautteen perusteella laskurin esiin nostamat seikat ovat juuri niitä, joita ostopäätöksen äärellä eniten punnitaan. Kokonaiskustannuksista keskusteleminen ja elinkaarilaskurin hyödyntäminen herättelevät ajatuksia ja haastavat oletuksia. Suosittelenkin testaamaan laskuria, kun tarkoituksena on tosissaan pohtia omaa tekemistä ja miettiä, mistä työhön haetaan tehokkuutta.
Myös kysymyksiä voi laskuria käyttäessä pulpahdella mieleen, ja tällöin apuna ovat Wille-myyjät, jotka tuntevat koneet läpikotaisin. Esimerkiksi polttoainekulutuksen tiimoilta olen joskus kuullut pohdittavan, voiko eroa todella olla niin paljon kuin laskelmat näyttävät. Onneksi näitäkään asioita ei tarvitse heittää hatusta tai arvioida mututuntumalla: Wille Smart Link kerää jatkuvasti tietoa koneiden käytöstä, mukaan lukien niiden polttoainekulutuksesta ja CO₂-päästöistä, jolloin kustannuksia voidaan tarkastella todellisen datan pohjalta. Kun käyttötunteja kertyy vuosien aikana paljon, muuttuvat myös pienet erot polttoaineenkulutuksessa merkittäviksi säästöiksi.
Mitä toimivampi kokonaisuus, sitä varmemmat säästöt
Vaikka TCO-laskurin tulokset voivat yllättää iloisesti, kun hankintahinnaltaan kalliimpi kone onkin elinkaarensa aikana edullisempi vaihtoehto, en tietenkään oleta kenenkään tekevän konekauppoja vain yhden laskelman perusteella.
Elinkaarilaskurin tarkoitus on yksinkertainen: se auttaa miettimään hankintaa hieman laajemmasta näkökulmasta. Laskuri antaa mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan, mistä kustannukset oikeasti pitkässä juoksussa syntyvät ja millä asioilla on suurin vaikutus oman toiminnan kannattavuuteen.
Halvempi kone on toki hankintahetkellä edullisempi, mutta vuosien aikana tilanne saattaa kääntyä täysin päälaelleen. Kun huomioidaan käyttöaste, polttoaine- ja palkkakustannukset sekä huolto, kokonaiskuva muuttuu usein yllättävänkin paljon.
Lopulta kyse on siitä, mikä kone on järkevin investointi. Aina jokaista erilaista työtehtävää varten ei kannata ostaa uutta konetta – lisälaitteet riittävät. Yksi Wille voi hoitaa monta työtehtävää, ja juuri monipuolisuutensa ansiosta ne pärjäävät TCO-vertailussa. Kun samalla koneella tehdään enemmän töitä useampana vuodenaikana, käyttöaste nousee ja säästöt näkyvät elinkaaren euroissa.