Asentaja työssään

Töihin meille?

Willemiehillä ja -naisilla – noilla työmaiden kadehdituilla sankareilla – on mielettömän hienot vehkeet. Älykkäiden alojensa ammattilaisten ajossa on markkinoiden johtavia ja käytössä korkealaatuisiksi kehuttuja ympäristönhoitokoneita, Willejä.

Willemiehiä ja -naisia koneineen löytyy niin Euroopasta kuin Pohjois-Amerikastakin. Willen vahva ja luotettava brändi jatkaa levittäytymistään niin uusille kuin jo valloittamilleenkin markkinoille. Vaikka Willemme vahvoja työmyyriä ovatkin, ne eivät tee tätä yksin. Ne tarvitsevat meidän asiantuntijoidemme apua. 

Onko sinulla tietotaitoa, jota tarvitsemme kasvumme vauhdittamiseen? Wille Machines Oy:llä pääset kehittymään aktiivisesti niin työsi kuin koulutustenkin kautta. Kannustamme työntekijöitämme myös siirtymään talon sisällä uusiin haasteisiin, kun heidän osaamisensa kasvaa.

Onko sinulla tietotaitoa, jota tarvitsemme kasvumme vauhdittamiseen?

Wille-työkoneiden lisäksi valmistamme konemalleittain optimoituja työlaitteita eri vuodenajoille ominaisiin ympäristönhoitotarpeisiin. Meillä työskentelee yli 150 oman alansa ammattilaista tuotannossa, suunnittelu- ja tuotekehitystehtävissä, myynnin, markkinoinnin ja jälkimarkkinoinnin tehtävissä sekä taloushallinnossa.

Willemiehen elämä on kadehdittavan hienoa. Tule pitämään se sellaisena kanssamme.

Wille Machines Oy:llä pääset kehittymään aktiivisesti niin työsi kuin koulutustenkin kautta.

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme alla:

TehtäväMääräaika
Ei avoimia paikkoja tällä hetkellä. Jätä avoin hakemus tästä.

Rekrytoimme aina tehtävään ja tiimiin parhaiten soveltuvan hakijan. Opiskelijat ovat meille tervetulleita tekemään harjoitteluaan – ja sen jälkeen viihtymään vakituisina Wille Machinelaisina.

Mikäli edellämainitut tehtävät eivät ole sinua varten, mutta olet silti kiinnostunut liittymään willemachineslaiseksi joukkoomme, voit jättää meille avoimen hakemuksen tästä.

Rekrytointia koskeva yksityisyydensuojakäytäntö

Wille Machines Oy on Pohjois-Euroopan suurin ympäristönhoitokoneiden valmistaja 2-7 tonnin painoluokassa. Olemme osa kansainvälistä Wihuri-monialakonsernia, jonka liikevaihto vuonna 2021 oli yli 2,031 miljardia euroa, ja joka työllistää yli 5000 henkilöä maailmanlaajuisesti.