Willen uusi TCO-laskuri
Konehankinnoissa pelkkä hankintahinta kertoo vain osan totuudesta. Willen uusi TCO-laskuri auttaa vertailemaan Willen ja vastaavan painoluokan pyöräkuormaajan todellisia elinkaarikustannuksia.
Kokeile laskuria
Ympäristönhoitokoneet maailman ykköstoimittajalta
Wille-ympäristönhoitokoneita on myyty lähes 9000 kappaletta vuodesta 1983 lähtien, ja päämarkkinat ovat tällä hetkellä Ruotsi, Suomi, Norja sekä Pohjois-Amerikka. Nykyaikaisen laadukkaan tuotannon lisäksi oman tuotekehitysosaston rooli on ratkaisevan tärkeä. Wille Machines valmistaa myös yli 20 erilaista konemalleittain optimoitua työlaitetta kaikkina eri vuodenaikoina tapahtuviin töihin. Markkinajohtajan vahva osaaminen näkyy kilpailukykyisissä korkealaatuisissa tuotteissa.
Wille Machines Oy kuuluu kansainväliseen Wihuri-monialakonserniin, jonka liikevaihto on 1,8 miljardia euroa, ja joka työllistää yli 5200 henkilöä maailmanlaajuisesti. Tehtaamme sijaitsee Loimaalla, Varsinais-Suomessa.